Elämää tarinaksi

Näin minä sen aloittaisin:  Sukuunsa tullut

Näin sanotaan jos muistuttaa edesmenneitä ulkonäkönsä tai tapojensa suhteen.  Näinhän se on jokaisella, niin minullakin.  Geenit antavat ulkonäön ja sairaudet.  Olosuhteet antavat loput.  Oma oppiminen ja halut vievät eteenpäin.

Sotien jälkeen syntyneenä, vähän suurien ikäluokkin, elämä oli edelleen niukkaa, mutta toiveikasta.  Olen suunnitellut elämäni tarinan kirjoittamista pitkään.  Se ei ehkä tavallisuudessaan ole kiinnostava, mutta meitä on paljon tavallisia ihmisiä.

Elämäni tarinan kirjoittamisen miellän, kuin kaapin tyhjentämisenä., mitä kaikkea ryönää se pitää sisällään.  Oven ollessa kiinni, tuntuu, ettei siellä ole mitään.  Ovet aukaistuani sieltä putoilee muistoja ja tapahtumia sekä tarinoita tulvimalla.

Miten ne sitten kirjoittaa ja asettelee muotoon, joka kiinnostaisi joitakin ihmisiä.  Paljon on oppaita ja oppitunteja kansalaisopistoissa.  Ne omat muistot on kuitenkin muisteltava ja kerättävä sieltä muistoista sanoiksi ja kuviksi.  Kehtaaminen on monelle se vaikein asia.  Mitä kehtaa sanoa itsestä ja läheisistä.  

Olen vielä itse elämäni tarinan kirjoittamisessa ihan alkuvaiheessa.  Lapsuuteni kuvamisessa ja leikeissä.  Vielä on pitkä matka tehtävänä.  En tiedä saanko sitä koskaan valmiiksi, mutta muisteleminen on mukavaa.

Suomalaiset dekkarit

 Olen löytänyt taas suomalaisenkin dekkarimaailman.  Ensin luin Max Mannerin Hirvikallio dekkareita.  Ne olivat mukaansa tempaavia tapahtumiltaan.  Niissä oli monessa Hirvikallion omaan elämään liittyviä tapahtumia.  Nyt löysin toisen Maxin eli Max Seeckin dekkarit.  Ensimmäisen osan jo luin ( Uskollinen lukija)ja se oli loppuosaltaan vähän mysteerinen.  Mahtoiko johtua aihevalinnasta, joka vei lukijan sellaisiin tapahtumiin, joita ei uskoisi todeksi.  Osaksi ne eivät varmasti olleetkaan.

Toisaalta pidän selkeistä tapahtumakuluista.  En halua jäädä miettimään mitä siinä oikein tapahtui. Siinä mielessä ensimmäisen Maxin eli Mannerin dekkarit olivat selvempiä seurata. Seeckin kakkososa Pahan verkko odottaa lukemista.  Toivottavasti siinä pääsen kärryille koko ajaksi.  

Olen aika vähän lukenut suomalaisten naisten kirjoittamia dekkareita, muita kirjoja kyllä paljonkin.  Satu Rämö on poikkeus.  Ne olen lukenut kaikki.  En tiedä syytä varmaksi miksi suomalaisnaisten kirjat eivät kiinnosta niin paljon.  Luenhan ruotsalaisten ja tanskalaisten naisten dekkareita paljon.

Naiset osaavat kyllä luoda jännittäviäkin kirjoja.  Ne ovat jotenkin pitkittyvää jännitystä.

Tää on tää aika

 Kummallista aikaa eletään.  On monia joilla menee ihan hyvin ja toisia, joilla ei mene niin hyvin.  Osa ihmisistä haluaa silti panostaa ja halveksia ihmisiä, joilla menee tosi huonosti.  

Sota on meilläkin ollut jo monta vuotta vahvasti läsnä, vaikka ei kotimaassa taisteltaisikaan.  Vihollinen on rajan takana ja kylvää droneja ja raketteja naapurimaahan.  

Ihmisvihaajia, koulukiusaajia ja rasisteja on netti pullollaan.  Ilmeisesti suomalaisilla menee vielä liian hyvin. Kaikilla pitäisi olla niin paljon töitä ja tekemistä, ettei ehtisi joka paikassa mollaamaan kanssaeläjiä.  Toisaalta töitä ei ole kaikille.

Ahdistun sotauutisista ja väkivallan teoista.  Kun niitä vatvotaan uutisissa kuukausikaupalla niin pakostikin ne valtaavat mielen.  On välillä pakko pitää taukoa uutisista.  Niitä ei pääse pakoon millään.

Varsinkin lasten tilanne ympäri maailmaa on järkyttävä.  Tavallinen ihminenkin voi tehdä jotain pientä.  15€ ei ole paljon, mutta sillä saa muutama lapsi ruokaa järjestöjen avulla.  

Vanhuus

 Moni varmaan uskoo tai jopa tietää, ettei seniori - ikäinen pysty luomaan mitään uutta.  He ovat kaikki väärässä.  Siihen ei liity ikä millään lailla.  Jos on tahtoa ja halua, niin vain taivas on rajana tai hauta.

Kirjoituksen harrastaja on väliinputoaja.   Jos taidot eivät riitä kirjan kirjoittamiseen ja kirjoittamisen halu on valtava.  Silloin ei auta muu, kuin ryhtyä työhön.

Jokapäiväinen kirjoittaminen on avainasemassa.  Pieni pätkä voi saada aivoissa aikaan ajattelumyrskyn..  Parempi laittaa sen tuottama tulos paperille myöhempää käyttöä varten, kuin antaa painua unohduksiin.  Kirjoittaminen on hyvää mielialalääkettä ja vie eteenpäin.  Terapiamuotona kirjoittaminen on yhtä hyvä, kuin maalaamalla  harjoitettu taideterapia.  Kirjoittaminen voi saada lukot aukeamaan.   Ikääntymisestä ja unohtamisesta tein runonkin.  Parempi kuin kirjoittaa muistiin, ettei unohdu.

Vanhuus

Vanhuuden hämärähetket

ei muista, vaikka muistaa

vanhat muistot työntävät

uudet muistot pois

kohta ei muista niitäkään

mitä sellainen elämä on

jos ei ole muistoja.

Näkymättömät

 Olen seurannut Yle Areenasta sarjaa Tiettömän taipaleen takana, joten osasin kuvitella tämän kirjan maisemaa.  Kirjan nimi on Näkymättömät, joka on ensimmäinen osa kirjoittajalta Roy Jacobsen.  Se kertoo perheestä, jonka keskushahmona on Ingrid.  Perhe on pieni, joka raataa kallioisella saarella kalastuksen, lampaiden ja monen muun kanssa raapiakseen kokoon perheen tarvitseman elatuksen.  Perheessä on aluksi neljä aikuista ja pieni Ingrid.  Vaikka puheita ei paljon pidetä niin kaikista pidetään huolta.

Kaikilla perheen jäsenillä on vahva usko pärjäämiseen, eikä oikein ole muuta mahdollisuutta.  Joko pärjää tai lähtee pois.  Siellä ollaan kuolemaan saakka.  Tämä kuvaus  on 1900 - luvun alusta, jolloin ei ollut mukavuuksia eikä muuta tapaa viestiä toisille, kuin soutaa tai purjehtia naapurisaarille.  

Tätä lukee enemmänkin seikkailuna, kuin tositapahtumina.  Uskon sen olevan totta siinä ajassa.  Nykyisin voi mennä asumaan kauaskin, mutta nyt voi soitella apua jos sitä haluaa.  Pidän kuitenkin selviytymiskirjoista.  Aion lukea koko sarjan.  Niitä on neljä sarjaan kuuluvaa.

Auringonlasku

 

Auringonlaskut aina innoittavat minua kehittelemään jotain runonpoikasta.  Tämä kuva on viime kesältä.  Monikin pitää varmaan tällaisia runoja naiiveina ja lapsellisina, mutta minulle ne tuovat mieleen jonkun hyvän tapahtuman tai mielikuvan.  Ei kannata liikaa ajatella mitä muut ovat mieltä.  Runoa voi kehitellä tai parantaa samoin kuin muuta tekstiä.

Värikäs auringonlasku

on kuin kukallinen tasku

pilvitakki ympärillä

riekaleinen se on kyllä

Yön yli kas maapallo pyörii

huomenen koitossa kiipii

kirkastaa aurinko taivaan

pääsemme valoisaan laivaan.

Suden lapset

 Tämä kirja oli pakko ottaa heti käsittelyyn.  Kirja on jännitysromaani, jonka on kirjoittanut suomenruotsalainen Johanna Holmström.  Se on paljonkin erilaisempi, kuin omat lukukokemukseni.  En ole aiemmin lukenut hänen kirjojaan.  Hän on paljon kehuttu kirjailija.  Täytyy katsella muitakin hänen kirjojaan.  

Tämä on siitä erikoinen, että se on sijoitettu Kuhmon maisemiin.  Lähdin lukemaan vähän tunnustellen ja epäluuloisena, mitähän tämäkin käsittelee.  Juoni vei kuitenkin mukanaan,

Pääasiana oli mielestäni mitä voi ja saa tehdä, ettei läheiset tuomitse.  Jokaisella pitäisi olla lupa tehdä oman elämänsä ratkaisut.  Tietysti siihen liittyy muut ihmiset ja heidän mielipiteensä miten pitää elää.  Tässä kirjassa Gloria haluaa elää Ekokylässä omaa elämäänsä muista erossa.  Syitä siihen kelataan riitaisesti.  Väkivaltaakin siihen liittyy.  Joku on uskottavampi kuin toinen.

Jännitys säilyy ja tihenee koko ajan.  Tavallisia ihmisiä jotka tekevät päätöksiä ja toimivat sen mukaan.  Aika on vielä korona-aikaa, jonka vaikutuksia on tätä nykyä käsitelty monessa kirjassa. 

Tavallisillekin ihmisille tapahtuu hyvlä ja huonoja asioita.  Kannattaa lukea jos pitää tämän laisesta jännityksestä.