Mihin vanhukset ja muut apua tarvitsevat

 

Olen ollut onnekas sen suhteen, etten ole kenenkään omaishoitajaksi joutunut.  Kaikki vanhemmat läheiseni ovat kuolleet pois lyhyiden sairauksien jälkeen.  Sitä toivon omaltakin kohdalta.  Olisi vihoviimeistä joutua toisten hoidettavaksi ja siirrettäväksi milloin mihinkin pois tieltä.

Parasta olisi pysyä hyvässä kunnossa sen aikaa mitä elää, pystyisi huolehtimaan itsestään ja asioistaan.  Ihanne olisi jos kuolisi kodin eteiseen jalat kohti ulko-ovea.  Ei tarvitsisi tehdä muuta, kuin kantaa pois.

En tiedä onko asiat politiikan suunnasta kiinni, ettei heikompia auteta eikä huolehdita.  Mielestäni kuuluisi olla ajatuksena, ettei ketään jätetä ilman hoivaa.  Sodan jälkeenkin haettiin ja haetaan oman maan sotilaat ja haudataan oman maan multiin.

Miksi nyt ei haluta sijoittaa vanhenevaan kansanosaan.  Toivoisin enemmän kuntouttavaa toimintaa vahuksille.   Työpaikoilla, ainakin aiemmin, pääsi 5 vuoden välein perustarkastukseen.  Eläkkeellä olevat eivät pääse jos eivät ole aktiivisia ja ota yhteyttä terveyshuoltoon.  Se on tosin monelle niin hankalaa, jos tai kun ei osaa käyttää nettiä.  Sekään ei ole pelkästään vanhusten huoli.  Monet nuoremmatkaan eivät osaa tarpeeksi hyvin käyttää tietokonetta.  

Kaikein helpoin olisi toimia menemällä paikalle ja jonottaa asiointia.  Siihen ei kai ole enää paluuta.  Oliko sen suhteen asiat  paremmin?

Sisällisota, Vapaussota

 Markus Leikola, Sakean veren vuosi paneutuu Sisällisodan tai valkoisten Vapaussodaan aikaan.  Kertomus kertoo tavallisten ihmisten ajatuksista, teoista ja tunteista.  Se on ollut aika, joka oli epäselvää ja rankkaa aikaa.  

En ole lukenut Leikolan kirjoja aikaisemmin.  Tämä oli vahvaa tekstiä.  Kumpikin osapuoli kärsi tapahtumista.  Yksittäinen ihminen on heikoilla, oli päättäjiä kumpi puoli tahansa.  Sinne mentiin mihin käskettiin ja tehtiin mitä käskettiin.  Kostonkierteeseen joutui jokainen.  

Sotia muistellaan monta vuosikymmentä.  Silti niistä perhetasolla vaietaan, niin kuin tapana on Suomessa.  Kaikilla oli siinäkin sodassa omaisia tai ainakin läheisiä.  Julmaa ja veristä aikaa.  Sattuman varaisesti saattoi joutua vangiksi tai tapetuksi.

( Oman isäni  isä oli Vapaussodan invalidi ja isäni äidin isä kuoli Viipurin vankileirillä punaisten puolella.  Koskaan en kuullut heidän puhuvan sodasta tai menetetyistä)

Tosiasioista ja historiallisesta totuudesta en tiedä, mutta on hyvä lukea mitä voisi tapahtua, kun veli sotii veljeään vastaan.

Kaupunkien laidat ilman palvelua

 Maaseudulta on kaikki palvelut on hävitetty.  Nyt tuntuu kaupunkien laidoilla olevan sama juttu.  5 - 7 km kaupunkien keskustasta asuvilla, joillakin ainakin, alkaa olla vaikeuksia tavallisten arkiasioiden kanssa.  Kaupassa käynnit esim..  Kaikki on purettu ja peruttu.  Ne joilla on autot pystyvät kulkemaan pitempiäkin matkoja.

Olen asunut tässä asunnossa yli 20 vuotta ja sinä aikana on täältä hävinnyt kauppa, koulu, kirjasto, raha-automaatti, postilaatikot ja posti.  

Kauppatavaroita tarjotaan tuotavaksi robokuljetuksella, jonka matkan pituus ei voi olla enempää kuin n.3 km. Lisärahaa tämäkin kuljetus vaatii ja tietenkin tilaus tehdään netissä.  Olen huomannut markettienkin tarjoavan kotiinkuljetusta.  Siinäkin on tietysti kuljetusmaksu. Ne kenellä ei ole autoa joutuvat suunnittelemaan ostosten haun, millä pystyisivät tuomaan tavarat.  Joku käy taksilla, toiset polkupyörällä.  Linja-auto on yksi vaihtoehto.

Ne kenellä auto on, eivät mene lähimpään kauppaan vaan karauttavat automarkettiin, mistä voi tuoda muutkin tarvittavat asiat.

Jos laittaa harpin keskustan kohdalle ja piirtää ympyrän 5 km säteellä voi katsoa kuinka monta palvelupaikkaa löytyy.  Se on yrityksille kannatuskysymys.  Kauppa on  keskittynyt muutamalle toimijalle, joiden pitäisi saada aina vain enemmän.

Kirjojen säilyttäjä

 Kirjat alkavat olla ongelmajätettä.  Lainaan itse luettavani enimmäkseen kirjastosta, mutta jotenkin vain kirjat kokoontuvat omistukseeni.  Säilytän ja keräilen niitä omaksi ilokseni.  Toisinaan on luovuttava joistakin, silloinkin katson vielä pitkään ennen kuin vien pois. Niitä on säilötty kaappeihin, hyllyihin, varastoon, aittaan ja aitanvintille.  Kirjat ovat mielestäni kauniita vanhanakin.  Joskus niitä on mukava selata.  Tietokirjoistakin löytyy vielä tietoa, ehkä vanhaa, mutta kuitenkin.  Tietokirjasarjoista osa on vaan pelastettu hävitykseltä.

Arvokkaita kirjani eivät ole, kuin minulle ja ehkä puolisolle.  Niitä on haalittu kirpputoreilta, sukulaisten luota, kirjastojen poistoista ja omista ostetuista ja lahjaksi saaduista.  Kirjat ovat aina olleet minulle tärkeitä.  Ne ovat turva ja suoja ulkopuolta vastaan.

Välillä täytyy kiertää kirjamyynnit kaukaa, ettei taas kassi ole pullollaan kirjoja.  Yhdestä huutokaupasta toimme kottikärryllisen kirjoja mukanamme.  Välillä se ärsyttää itseäkin.  Olen ehkä hamsteri luonnoltani.  Voi näillä ehkä kerran saunan lämmittää.  Tosin siihen ei ole tarvetta.  Polttopuita on enemmän, kuin kirjoja.  Se on kuitenkin eri juttu.

Kirjasarjoja myytiin vielä vuosikymmeniä sitten paljon ja meille niitä sarjoja tuli joitakin.  Tallellahan nekin ovat.

Tarinan alku

 Joskus tulee mieleen jotain, joka on pakko kirjoittaa ylös.  En tiedä voisiko tämä olla kertomuksen alku vai onko se tulevaisuuden toive.  

Ystäväni

Tuuli vinkuu ja viheltää.  Ei ole suojaa missään.  Käännän selkäni tuulelle ja kiristän takin napit kiinni.  Siitä ei ole apua.  Takki on liian ohut tuulta vastaan.  Kävelen hetken tietä pitkin ja katselen löytyisikö maastosta jotain suojaa.

Vähän matkan päässä näen ison kiven.  Se voisi antaa turvaa vähäksi aikaa.  Matka, jonka olen aikeissa kävellä, kestää vielä.   Saavutan kiven ja käperryn suojan puolelle.  Kivi on kylmä, eikä lämmitä, mutta tuuli ohittaa minut.  Mietin jo, kannattaako jatkaa.  Ystäväni kuitenkin odottaa minua..  Olen luvannut tulla tapaamaan. Ystäväni on yksinäinen, eikä pysty kulkemaan tätä matkaa.

Sadepilvet ilmestyvät taivaalle. Nyt on pakko nousta kiven takaa ja puskea päin vastatuulta.  Ensimmäiset pisarat iskeytyvät päähäni.  Sade ei onneksi kestä kauaa ja tuulikin hellittää.  Olen näkevinäni jo valon vilkkuvan ystäväni ikkunasta.  Se antaa voimia jatkaa matkaa.

Vielä muutama kymmenen metriä ja olen perillä.  Koputan oveen.  Kuulen tossujen kahinaa ja ovi aukenee. ja ystäväni ilahtunut hymy valaisee minunkin ilmeeni.  Olen tehnyt itsellenikin palveluksen.

Barrøy 2

 Barrøy 2 Valkoinen meri Roy Jacobsenin sarja Norjan saaristosta.  

Ingrid on jäänyt yksin, eikä hän voi saada töitä yksin tehdyksi.  On sota -aika. Barbru-täti on hoidossa ja Lars on lähtenyt pohjoisemmaksi.  Ingrid joutuu lähtemään työntekoon, jolla ansaita leipänsä kovassa maailmassa.  Ikävä saarelle on kova ja hän päättää palata katsomaan mitä on tapahtunut.

Häntä odottaa kaaos. Saarelle on ajautunut saksalaisten laiva joka on kuljettanut vankeja.  Ingrid luulee, että kaikki ovat kuolleet.  Yksi löytyy melkein kuolleena. Ingrid haluaa auttaa ja raahaa miehen sisälle.  Hän pesee ja ompelee kokoon rujon miehen.  Syöttää ja pesee.  Vihdoin ihminen alkaa toipua.  Ingrid ei oikein tiedä mitä tekisi.  Hän ei kuitenkaan halua antaa ilmi hoitamaansa miestä

Periksi antamaton Ingrid on aina ollut.  Nyt tämä periksi antamattomuus melkein luhistaa Ingridin.  Kovaa on elämä saarella.  Sota ulottuu kaikkialle.  Ingrid koettaa kirjeitse saada apua.  Hän taistelee elämänsä ja saarensa puolesta.

Kirja on kieleltään monipuolinen ja vangitseva.  Tietysti suomentajalla (Pirkko Talvio-Aaltonen) on oma osansa kirjan tekstistä.  Olisi mielenkiintoista tietää mistä saaren murre on kotoisin.  Onko se keksittyä vai mitä.  Se ei kuullosta tutulta.  Sisältö on niin uskottava, kuin voi olla. 

Seuraavaan sarjan kirjaan on tartuttava heti kun saan sen lainattua. Nimi on Rigelin silmät