Kirjojen säilyttäjä

 Kirjat alkavat olla ongelmajätettä.  Lainaan itse luettavani enimmäkseen kirjastosta, mutta jotenkin vain kirjat kokoontuvat omistukseeni.  Säilytän ja keräilen niitä omaksi ilokseni.  Toisinaan on luovuttava joistakin, silloinkin katson vielä pitkään ennen kuin vien pois. Niitä on säilötty kaappeihin, hyllyihin, varastoon, aittaan ja aitanvintille.  Kirjat ovat mielestäni kauniita vanhanakin.  Joskus niitä on mukava selata.  Tietokirjoistakin löytyy vielä tietoa, ehkä vanhaa, mutta kuitenkin.  Tietokirjasarjoista osa on vaan pelastettu hävitykseltä.

Arvokkaita kirjani eivät ole, kuin minulle ja ehkä puolisolle.  Niitä on haalittu kirpputoreilta, sukulaisten luota, kirjastojen poistoista ja omista ostetuista ja lahjaksi saaduista.  Kirjat ovat aina olleet minulle tärkeitä.  Ne ovat turva ja suoja ulkopuolta vastaan.

Välillä täytyy kiertää kirjamyynnit kaukaa, ettei taas kassi ole pullollaan kirjoja.  Yhdestä huutokaupasta toimme kottikärryllisen kirjoja mukanamme.  Välillä se ärsyttää itseäkin.  Olen ehkä hamsteri luonnoltani.  Voi näillä ehkä kerran saunan lämmittää.  Tosin siihen ei ole tarvetta.  Polttopuita on enemmän, kuin kirjoja.  Se on kuitenkin eri juttu.

Kirjasarjoja myytiin vielä vuosikymmeniä sitten paljon ja meille niitä sarjoja tuli joitakin.  Tallellahan nekin ovat.

Tarinan alku

 Joskus tulee mieleen jotain, joka on pakko kirjoittaa ylös.  En tiedä voisiko tämä olla kertomuksen alku vai onko se tulevaisuuden toive.  

Ystäväni

Tuuli vinkuu ja viheltää.  Ei ole suojaa missään.  Käännän selkäni tuulelle ja kiristän takin napit kiinni.  Siitä ei ole apua.  Takki on liian ohut tuulta vastaan.  Kävelen hetken tietä pitkin ja katselen löytyisikö maastosta jotain suojaa.

Vähän matkan päässä näen ison kiven.  Se voisi antaa turvaa vähäksi aikaa.  Matka, jonka olen aikeissa kävellä, kestää vielä.   Saavutan kiven ja käperryn suojan puolelle.  Kivi on kylmä, eikä lämmitä, mutta tuuli ohittaa minut.  Mietin jo, kannattaako jatkaa.  Ystäväni kuitenkin odottaa minua..  Olen luvannut tulla tapaamaan. Ystäväni on yksinäinen, eikä pysty kulkemaan tätä matkaa.

Sadepilvet ilmestyvät taivaalle. Nyt on pakko nousta kiven takaa ja puskea päin vastatuulta.  Ensimmäiset pisarat iskeytyvät päähäni.  Sade ei onneksi kestä kauaa ja tuulikin hellittää.  Olen näkevinäni jo valon vilkkuvan ystäväni ikkunasta.  Se antaa voimia jatkaa matkaa.

Vielä muutama kymmenen metriä ja olen perillä.  Koputan oveen.  Kuulen tossujen kahinaa ja ovi aukenee. ja ystäväni ilahtunut hymy valaisee minunkin ilmeeni.  Olen tehnyt itsellenikin palveluksen.

Barrøy 2

 Barrøy 2 Valkoinen meri Roy Jacobsenin sarja Norjan saaristosta.  

Ingrid on jäänyt yksin, eikä hän voi saada töitä yksin tehdyksi.  On sota -aika. Barbru-täti on hoidossa ja Lars on lähtenyt pohjoisemmaksi.  Ingrid joutuu lähtemään työntekoon, jolla ansaita leipänsä kovassa maailmassa.  Ikävä saarelle on kova ja hän päättää palata katsomaan mitä on tapahtunut.

Häntä odottaa kaaos. Saarelle on ajautunut saksalaisten laiva joka on kuljettanut vankeja.  Ingrid luulee, että kaikki ovat kuolleet.  Yksi löytyy melkein kuolleena. Ingrid haluaa auttaa ja raahaa miehen sisälle.  Hän pesee ja ompelee kokoon rujon miehen.  Syöttää ja pesee.  Vihdoin ihminen alkaa toipua.  Ingrid ei oikein tiedä mitä tekisi.  Hän ei kuitenkaan halua antaa ilmi hoitamaansa miestä

Periksi antamaton Ingrid on aina ollut.  Nyt tämä periksi antamattomuus melkein luhistaa Ingridin.  Kovaa on elämä saarella.  Sota ulottuu kaikkialle.  Ingrid koettaa kirjeitse saada apua.  Hän taistelee elämänsä ja saarensa puolesta.

Kirja on kieleltään monipuolinen ja vangitseva.  Tietysti suomentajalla (Pirkko Talvio-Aaltonen) on oma osansa kirjan tekstistä.  Olisi mielenkiintoista tietää mistä saaren murre on kotoisin.  Onko se keksittyä vai mitä.  Se ei kuullosta tutulta.  Sisältö on niin uskottava, kuin voi olla. 

Seuraavaan sarjan kirjaan on tartuttava heti kun saan sen lainattua. Nimi on Rigelin silmät

Postikorttien keräily

 Kun hurahtaa johonkin harrastukseen niin siitä ei pääse irti.  Enkä ole oikeastaan koittanutkaan.  Keräilen vanhoja oman kaupunkini Porin postikortteja.  Mustavalkoisia, joita alkaa olla vaikea löytää.  Niitä ei kerry montaa korttia vuodessa, koska niitä ei ole paljon, koska ne maksavat välillä paljon, koska niitä ei löydy kuin netistä tai keräilytapahtumista.  Välillä ostan jo vanhoja valokuvia.

En tiedä mikä kaipuu minulla on kortteihin.  En niin kovin ole kiinnostunut kirjoitetusta historiasta, kuvat kiinnostavat enemmän.  Vanha totuushan on, että kuvat näyttävät enemmän, kuin monta sanaa.  Tässä muutama kortti kokoelmistani.  Ei kai se sen ihmeellisempää ole.  Toiset keräävät postimerkkejä toiset jotain muuta.

Raatihuone

Korttien hinnat riippuvat siitä, kuinka hyväkuntoisia ne ovat tai iästä.  Hinnat heiluvat n. 5 € hinnasta 20€.  Joskus voi saada halvennusta jos ostaa monta.  Katselen omia korttejani silloin tällöin, että muistaisin suurin piirtein mitä on tullut ostettua.  Harmittaa, kun samaa korttia on monta.  Toki niistä pääsee eroon myymällä, mutta kuitenkin.

Monet entiset myyjät ovat lopettaneet.  Ei kai korttien myynti mikään kultakaivos ole.  Olisi hyvä jos perintöjen saajat eivät kippaisi kaikkea roskikseen vaan katselisivat jos joku taho olisi kiinnostunut.

Vanhoja valokuva-albumeja myydään kirpputoreilla ja keräilytapahtumissa.  Minäkin ostin yhden. 1939-1940 luvulta.  Mielenkiintoinen katsottava vaikka vain vaatteiden suhteen.

Vanha auto

 Auto on kulkuväline, jota alkaa tarvita jo hiukan kaupungin ulkopuolella.  Julkinen liikenne on vähennetty tai kokonaan lopetettu monesta paikasta.  Jäljellä voi olla vanha auto, jolle joka vuosi annetaan tekohengitystä, että se kestäisi vielä vähän aikaa.  Ajoaika loppuu siihen jos korjauskulut ovat suuremmat, kuin auton arvo.  

Kaikkien aika loppuu joskus.  Niin ihmisten, kuin autojenkin.  Itselläni olisi vielä ajoaikaa rutkasti.  En sure autoa, kun siitä joudun luopumaan.  Se voi olla hyvä asia jos pääsee muuten liikkumaan.  

Auto alkaa olla ylellisyysesine, varsinkin vähävaraisille.  Kaikki kallistuu.  Auton osat ovat yllättävän kalliita, korjauskulut siihen päälle.  

Olen huomannut, ettei ole autoliikkeissä enää takapihan autoja, joita voisi käydä kuikuilemassa.  Kaikki ovat siirtyneet nettiin.  

Kulkuvälineinä ovat oman auton jälkeen jalat, polkupyörä, linja-auto, taksi ja  seniorimopo.   Johtajat suunnittelevat sähköautoja, joiden hinta pyörii pienien asuntojen hinnoissa.  Minä vielä sinnittelen vanhan autoni kanssa, jospa sen saisi vielä kunnostettua.

Ei ihan näin vanha.

Pari runoa puutarhasta

 Olen puutarhan harrastaja ja siihen liittyen alkaa välillä runosuoni sykkimään.  

Suristen, pöristen

lentäen, viilettäen

armeija mehiläisten

koko joukko kimalaisten

kukkien meden imijät

siitepölyn pöllyttäjät

tekevät hyvän työn

suuren luokan esityön

Puutarhoista on tullut monen ihmisen henkireikä tässä hektisessä maailmassa.

Tule puutarhaan

aistit auki

tule nauttimaan

avaa kausi

tuoksuun hurmaavaan

loppuu arki

hauskaa tulvillaan

kukkii kaikki

Punatukkainen tyttö

 Toisesta maailman sodasta ja natsien julmuudesta on kirjoitettu miljoonia sivuja.  Kirjoja ilmestyy aina lisää.  Tämä Buzzy Jacksonin kirja Punatukkainen tyttö on yksi niistä.   Se kertoo erityisesti Hollannin miehittämisen ajasta ja vastarintaliikkeen toiminnasta yhden pienen ryhmän tekeminä.

Pääosassa on Hannie Schaften ja hänen  lyhyestä ajastaan vastarintaliikkeen toiminnassa.  Kirja on tosipohjainen.  Se perustuu ystävien kertomiin asioihin tapahtumista.  Osa on tietenkin fiktiota.  Hannie ei kirjoittanut mitään elämästään.

Alku kirjan kertomuksessa tuntuu ensin romanttiselta  haihattelulta tehdä jotain juutalaisten ystävien turvaamiseksi.  Hannie oli oikeudentuntoinen ihminen.  Ketään ei voi eikä saa tappaa uskonsa takia.

Asiat kuitenkin etenevät huonoon suuntaan, kuten sodissa on tapana.   Vastarintaliikkeellä on hyvin pienet mahdollisuudet vaikuttaa suuriin tapahtumiin. Pienet iskut tuovat toivoa.  Hannie kokee rakkauden toisen jäsenen kanssa.

Hannien vahva vastarintaisuus tuo ihailua ja hänet muistetaan kauan sodan jälkeen. Kirja oli mielenkiintoinen lukea.  Kuitenkaan en haluaisi enää muistella sotaa.  Vallanhaluisia päälliköitä nousee aina uudestaan.