Tarinan alku

 Joskus tulee mieleen jotain, joka on pakko kirjoittaa ylös.  En tiedä voisiko tämä olla kertomuksen alku vai onko se tulevaisuuden toive.  

Ystäväni

Tuuli vinkuu ja viheltää.  Ei ole suojaa missään.  Käännän selkäni tuulelle ja kiristän takin napit kiinni.  Siitä ei ole apua.  Takki on liian ohut tuulta vastaan.  Kävelen hetken tietä pitkin ja katselen löytyisikö maastosta jotain suojaa.

Vähän matkan päässä näen ison kiven.  Se voisi antaa turvaa vähäksi aikaa.  Matka, jonka olen aikeissa kävellä, kestää vielä.   Saavutan kiven ja käperryn suojan puolelle.  Kivi on kylmä, eikä lämmitä, mutta tuuli ohittaa minut.  Mietin jo, kannattaako jatkaa.  Ystäväni kuitenkin odottaa minua..  Olen luvannut tulla tapaamaan. Ystäväni on yksinäinen, eikä pysty kulkemaan tätä matkaa.

Sadepilvet ilmestyvät taivaalle. Nyt on pakko nousta kiven takaa ja puskea päin vastatuulta.  Ensimmäiset pisarat iskeytyvät päähäni.  Sade ei onneksi kestä kauaa ja tuulikin hellittää.  Olen näkevinäni jo valon vilkkuvan ystäväni ikkunasta.  Se antaa voimia jatkaa matkaa.

Vielä muutama kymmenen metriä ja olen perillä.  Koputan oveen.  Kuulen tossujen kahinaa ja ovi aukenee. ja ystäväni ilahtunut hymy valaisee minunkin ilmeeni.  Olen tehnyt itsellenikin palveluksen.